M. A. Castrén kuvaa päiväkirjassaan ensimmäisen hantien ja mansien maille suuntautuneen matkansa vaikutelmia:
"Toisinaan minusta on tuntunut, että niin sanottujen 'luonnonkansojen' selkeä vaisto, viaton mieli ja hyvä sydän saattavat koko eurooppalaisen rihkamaviisauden monessa suhteessa häpeään. Mutta erämaissa vaeltaessani olen ikäväkseni havainnut luonnonkansoissa monien kauniiden, hyvien ja jalojen piirteiden ohella samalla niin paljon kauhistuttavaa, eläimellistä raakuutta, että minä sittenkin enemmän surkuttelen kuin rakastan noita kansoja. Tällaiset kokemukset eivät kuitenkaan vähentäneet ilontunteeni lämpöä päästyäni vihdoin unelmieni maahan ja sellaisten heimojen keskuuteen, jotka läheisesti tai loitompaa polveutuvat Kalevalan emosta. Nimenomaan näihin heimoihin tutustuakseni olin suunnannut kulkuni Obdorskiin (nyk. Salehard), Obin suun lähistöllä sijaitsevaan Länsi-Siperian pohjoisimpaan siirtokuntaan.
Yön aikana rajusää taukosi ja seuraavana aamuna saavuimme Magijonin jurtille. Sieltä lähdettäessä asetuin istumaan kannelle katselemaan joen juoksua ja ympäröivää kesytöntä seutua. Mitään uutta tai tavallisuudesta poikkeavaa ei osunut silmiini. Jokainen joen selkä oli täysin edellisen kaltainen, juoksultaan yhtä tasainen, yhtä laaja, yhtä autio ja hylätyn tuntuinen. Kaikkialla olivat rannat samanlaiset matalat, liejuiset, vierteiset ja samaa iänikuista pajua kasvavat. Eurooppalaisen silmin katsottuna Ob on kesytön ja syvä joki, joka katselijassa tuskin pystyy herättämään muita tunteita kuin kaihoa ja alakuloisuutta. Mutta kysypä synnynnäiseltä venäläiseltä, millä silmin hän jokea katselee, niin hänen lyhyt, mutta sisällyksekäs vastauksensa kuuluu: 'Ob on meidän äitimme.' Tai kysäise samaa asiaa vanhalta ostjakilta, joka istuu peräsimessä ja epäilemättä yhä kunnioittaa isiensä uskoa ja tapoja. Jos mies on rehellinen, hän vastaa suunnilleen tähän tapaan: 'Ob on jumala, jota me kunnioitamme suurimpana kaikista jumalistamme, jolle me korotamme hartaimmat rukouksemme ja jota me lähestymme runsaimpine uhreinemme.' Maan asukkaille Ob on kaiken hyvän antaja, ja ilman sitä olisi tuskin koskaan kukaan ihminen tullut tähän viheliäiseen maahan."
M. A. Castrén. Tutkimusmatkoilla Pohjolassa. WSOY 1967. s. 260
