Kulttuuri
![]() Rubikin kuution kehittäjä on unkarilainen Ernő Rubik. Kuva: Pixabay. |
Kirjallisuus
Unkarissa on ollut runsaasti kirjailijoita 1800-luvulta lähtien. Yksi tärkeimmistä kirjailijoista on kansallislaulun sanat kirjoittanut Sándor Petőfi. Kirjallisuudessa suosittua on erityisesti runous ja novellit. Tunnetuin unkarilainen nykykirjailija lienee vuonna Nobelin kirjallisuuden palkinnon voittanut Imre Kertész (1929–2016).
Unkarilaissyntyisiä eri alojen Nobel-palkittuja on kaikkiaan 13.
Musiikki
Kuuluisin unkarilainen säveltäjä on Ferenc (Franz ) Liszt (1811–1886). Muita tunnettuja säveltäjiä ovat Zoltán Kodály (1882–1967) ja Béla Bartók (1881–1945).
Elokuva
Unkarilaisia elokuvia esitetään ja arvostetaan myös kansainvälisesti. Parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinto on myönnetty unkarilaisille elokuville Mephisto (1981) ja Saul fia / Saulin poika (2016). Elokuva Teströl és lélekröl / Kosketuksissa (2017) sai Berliinin filmifestivaalin pääpalkinnon ja päätyi myös Oscar-ehdokkaaksi.