Tarton kieli eli (Etelä-)Tartumaan kieli

Nimi

Keskusteltuani asiasta Tarton yliopiston viron kielen historian ja murteiden professorin Karl Pajusalun kanssa päädyin suomeksi käyttämään termiä tarton kieli, vrt. mulgin kieli, seton kieli ja võron kieli. Kun käytämme Tarton vanhasta kirjakielestä säännöllisesti nimitystä Tarton kirjakieli, niin vaara sekoittumiseen on – toivottavasti – pieni.

Alue

Pääosin vanhan Tartumaan eteläosa, nykyisten Põlvan, Tarton ja Valgan maakuntien alueella eli entiset Sangasten, Otepään, Kambjan, Võnnun, Rõngun, Rannun, Puhjan, Nõon ja Tartu-Maarjan emäpitäjät (vir. kihelkond).

Mahdollisesti jo 2000 vuotta sitten alkoi myöhäiskantasuomi eli kaikkien itämerensuomalaisten kielten yhteinen kantamuoto pikkuhiljaa hajota, ns. sisämaan itämerensuomi erkani tai joutui vähitellen eroon muista itämerensuomalaisista eli rannikon itämerensuomesta.

Etelävirolaisista kielimuodoista leivu alkoi ensimmäisenä kehittyä omaan suuntaansa. Vielä pitkään sen jälkeenkin mulgien, setojen, tarttolaisten ja võrolaisten esi-isät puhuivat käytännössä lähes samaan tapaan, sitten tulevien mulgien esivanhempien tie erkani muista jne. Suomalaisen lingvistin Petri Kallion (Kallio, 2018) mukaan eri etelävirolaisten kielimuotojen eriytyminen tapahtui tähän tapaan:

Tarton kielen tärkeimmät erikoispiirteet

klusiilien vahvistuminen sanan lopussa, esim. annap ”(hän) antaa”, tuless ”(hän) tuli”

verbien vokaaliloppuinen vartalo, esim. peseda, vrt. vir. pesta, sureda, vrt. vir. surra

verbien kieltomuodoissa myös verbeillä on persoonapääteet, esim. pl. 1: ei näeme, vrt. vir. meie ei näe; pl. 3: ei otsiva, vrt. vir. nemad ei otsi

nud-partisiipit taipuvat, esim. pl. 2: ollutti, vrt. vir. olnud; pl.3: lännuva, vrt. vir. läinud

vanha-asteinen i-monikko, esim. `silmil ”silmillä”, jalgul ”jaloilla”

de-päätteinen illatiivi, esim. alevide ”kauppaloihin”, merde ”mereen”

de-pääteiset adverbit, esim. irmsade “kauheasti”, kangede ”vahvasti”

Julkaisut

Tarton kielellä ei ainakaan vielä ole julkaistu aapista, mutta 2013 aktiiviset paikalliset naiset Rannun seudulta tekivät lukemiston: Rannu lugemik. Alaotsikko Murdetekstid. Teoksessa on 92 sivua. Tekijöiden mukaan se tarkoitettu käytettäväksi perhepiirissä, pikkulasten päivähoitopaikoissa ja kouluissa Rannun seudulla.

Tartonkielinen kaunokirjallisuus ja kirjailijat

Varhaiskausi

Lyriikka:

Olaus Georg Salenius: Jocus Esthonicus. Teoksessa Sacris nuptiarum honoribus…, 1643

Ilmeisesti ruotsalaisen, 1636–1651 Rõngun kirkkoherrana toimineen papin Olaus Georg Saleniusin kirjoittama etelävironkielinen onnitteluruno silloisen Tarton yliopiston professorin J.G. Gezeliuksen hääpäivän johdosta julkaistussa teoksessa.

Adrian Virginius: Vastne Tarto Mah Keele Laulo Rahmat, 1685. Virsikirja

(tekijä ei ole tiedossa:) Meye Armolikko ning önsa Kunninga (Carl XI.) Mattuse-Laulud, 1697, säilynyt versio 1824. Ruotsi kuningas Kaarle XI kuoleman johdosta kirjoitettu hautajaislaulu.

Käsu Hans: Oh, ma vaene Tarto liin!, 1708.

Puhjalla Etelä-Virossa elänyt runoilija, lukkari ja opettaja Käsu Hans (synt. n. 1670, kuoli ilmeisesti joko noin 1715 tai 1734) kirjoitti tuskaa ja surua tihkuvan 32-säkeisen runon venäläisten tuhoaman Tarton kaupungin ja kaupungista kyyditettyjen tarttolaisten kohtalosta. Kansan suussa elänyt runo kirjoitettiin ensimmäistä kertaa muistiin jo 1714.

Johann Christian Quandt (vanhempi): Kolm kaunist Waggausse Eenkojut, 1776 tai 1779

Tutkijoiden mukaan kyse on Quandtin 1737 ilmestyneen teoksen (ei ole säilynyt) uusintapainoksesta.

Quandt (1704–1750) oli Saksassa syntynyt pappi ja herrnhutilainen kirjailija ja kääntäjä, joka toimi Urvastessa kirkkoherrana 1732–1750. Quandtin kokoama ja eteläviroksi kääntämä herrnhutilaisen vennastekoguduse-liikkeen virsikirja vuodelta 1741 kiellettiin, mutta virret/kirkkolaulut ilmestyivät uudelleen Kolm kaunist Waggausse Eenkojut -teoksessa.

Johann Martin von Hehn: Jutto nink Moistukönne, Ma-Rahwa Tullus nink

Röömustamisses trükkitu, Dorpat (Tartto) 1778

Johann Martin von Hehn oli 1743 Köningsbergin alueella syntynyt ja 1793 Otepäällä työskennellyt ja kuollut pappi ja kirjailija. Myös kaksi hänen poikaansa toimi pappeina Etelä-Virossa. Johann Martin von Hehn kirjoitti etelävirolaisella kielellä proosaa ja hänen Jutto nink Moistukönne, Ma-Rahwa Tullus nink Röömustamisses trükkitu on ensimmäinen ei-kirkollinen virolainen ja tartonkirjakielinen proosateos.

1800-luku

Jaakob Hurt (1839–1906/1907) virolainen pappi, opettaja sekä kansanrunouden kerääjä ja julkaisija.

Hurtin teos Looja ees. Eesti mõttelugu 66, Ilmamaa 2006 sisältää Jaakob Hurtin Tarton kielen Rõngu murteella 1872–1880 pidettyä saarnaa ja myös kirjeenvaihtoa.

Lyriikka

Gustav Adolph Oldekop: Suve õdang, 1985

Gustav Adolph Oldekop (1755–1838) oli virolainen pappi ja kirjailija.

Vasta 1985 julkaistu Oldekopin Suve õdang -teos sisältää yli 40 Oldekopin runoa tai hänen tekemäänsä runokäännöstä.

Oldekop käänsi yhdessä pappi ja Tarton yliopiston viron kielen lehtori Ludwig Wilhelm Moritzin kanssa tarton kirjakielelle 1820 tärkeän maalain: Liiwlandi Marahwa Säedus. Hän oli myös sekä Tarto-Ma Rahwa Kalendri-n että ajakirja Tartomaa rahwa Näddali-Lehte -aikakauslehden toimittajia.

Johann Schwelle

Johann Schwelle toimi opettajana Etelä-Virossa ja julkaisi vuosina 1838–1855 tarton kirjakielellä 15 teosta, joista suurin osa on käännöksiä. 1850-luvulla hän julkaisi neljä runoteosta.

Johann Georg Schwartz

Johann Georg Schwartz (1793–1874) oli Riiassa syntynyt baltiansaksalainen opettaja ja ennen kaikkea pappi. Hän julkaisi vuosina 1852–1861 4-osaisen tartonkirjakielisen oppikirjasarjan Koli-ramat (”Koulukirja”)

Friedrich Kuhlbars

Friedrich Kuhlbars (1841–1924) oli etelävirolainen opettaja, lastenkirjailija ja kirjailija (käytti salanimä Villi Andi, Mangu Sild ja Fritz Klüse). Julkaisi 12 runokokoelmaa: Wastse laulo ja kannel (1863), Laulik koolis ja kodus (1868), Vanemuine ehk Neljakordne Laulu-Lõng (1870), Viliènde (1877), Laste laulik (1899), Kooli kannel (1908), Jõulu-pähkled ja teised luuletused (1910), Vom Ostseestrande (1904), Kannel ning mõõk (1919), Villi Andi Luuletused I (1923), Villi Andi Luuletused II (1923) ja Villi Andi Luuletused III (1924).

Kokoelmaista ensimmäinen eli Vastse laulo ja kannel on etelävironkielinen.

Draama?:

Georg Gottfried Marpurg:

Georg Gottfried Marpurg oli Saksassa 1755 syntynyt ja Rõugessa Etelä-Virossa 1835 kuollut pappi ja koulun oppikirjojen kirjoittaja, hieman myös näytelmäkirjailija.

Veikenne oppetusse nink luggemisse Ramat, 1805 (lukukirja)

Üts Jut katte ma meeste waijel ütte kange räise Saddamisse perräst, 1813

Kyseinen teos on pikemminkin dialogi kuin varsinainen näytelmä.

1900-luku

Klassikkoruno:

Gustav Suits: Kerkokell

Nii vaikse kodokülä talo,
kui undse Vooremäe pääl.
Teed kabelihe üle palo
lää lõunevahel lämmäl sääl.

Oh kuule: kerkokellä lüvväs,
see lööja om su oma lell!
Heng niikui taiva poole püvväs,
nii rasselt kaibap, ikep kell.

Om asja ilman imelise,
teed toda kävven mõtli ma:
sääl saatva kooljat peijelise,
siin jooksva latse lustiga!

Om asja ilman imelise,
nii jäi ma veelgi mõtlema:
sääl hauda kandva inemise,
siin mõteten veel astu ma!

Kõrd, talvel, kerkokellä löödi
ja lööja olli oma lell.
Mo emä aus sis joodi, söödi –
see mälestüs om mulle hell.

Ma tulli, kui so vaene korjus
jo külmän lautsin magasi.
Maa pääl kui lõpnu oll’ so orjus,
so emäs võitsi tagasi.

Es kaiba enämb huule hätä
ja kadonu so tõbe lõhn.
Nii rahulik ja uhke nätä
so nägo olli kirstun kõhn.

Oh kuule: kerkokellä lüvväs,
see lööja om so oma lell!
Heng niikui taiva poole püvväs,
nii rasselt kaibap, ikep kell.

So käe oma ohtjit kaknu
ja sälgä tõstnu toobripuud.
So kässi lehmä, peni laknu,
so oma poig es anna suud.

Poig harva üle kodo läve
so manu jõudse kooli teelt.
Sis tuuli, pilvi perän käve,
es kuule emä lihtsat meelt.

Kui imelik: om armastanu
nii kavva, kavva emä arm.
Kui valulik: veäp havva manu
liig hilda elo saatus karm!

Kõrd, talvel, kerkokellä löödi
ja lööja olli oma lell.
Mo emä aus sis joodi, söödi –
see mälestüs om mulle hell.

So havva päitsin orjavitsa
nüüt kate puu all häitsevä.
So poja tee om ollu kitsa,
vast laja küll na näitsevä.

Kas kõrd ka kerkokellä lüvväs? –
ei löö vist enämb oma lell!
Kas kõrd mo aus ka juvvas, süvväs –
oh kerkokell, oh kerkokell!

Kirkonkello. Suomennos Otto Manninen, Eestin runotar, 1940.

Kuin usva Vuorimäen päällä,
niin hiljaa kotikylä on.
On puolishetki, hellesäällä
käyn nummitietä kalmiston.

Oi, kuule, kirkonkellot soivat,
ne setä siellä soimaan löi.
Niin raskaasti ne vaikeroivat,
kuin sielu taivast’ ikävöi.

Niin maailman on meno kumma,
mun miete mieless’ askaroi:
tuoll’ astuu surusaatto tumma,
tääll’ innoin lapset ilakoi.

On kumma, vaikka kuinka tuumis,
vain yhä mieli miettii noin:
tuoll’ alle mullan viedään ruumis,
mä näin viel’ astun, aprikoin.

Noin kerran kellon kieltä lyötiin,
löi setä säällä talvikuun.
Ja muistoks äidin juotiin, syötiin –
niin hellään jäi se muisteluun.

Kun saavuin, kylmän laudan päällä
jo uinuit, uuvuit raadantaas.
Ol’ ohi orjuutes jo täällä,
kun äitini mä löysin taas.

Jo laannut lemu taudin talman,
jo tuskan voihke huuliltas,
ol’ arkuss’ ylhä rauha kalman
sun riutuneilla kasvoillas.

Oi, kuule: kirkonkellot soivat,
ne setä siellä soimaan löi.
Niin raskaasti ne vaikeroivat,
kuin sielu taivast’ ikävöi.

Kädelläs ohdakkeita tuolla
sa nyhdit, nostit korennot,
Sai kättäs lehmät, koirat nuolla,
vaan puuttui poikas suutelot.

Hän harvoin ehti emon luoksi,
pois koulutie niin kauas vei.
Hän tuulten, pilvein perään juoksi,
mielt’ emon köyhän kuullut ei.

Kuink’ ihmeellistä: äiti lasta
niin kauan, kauan rakastaa!
Laps äidin haudalle käy vasta –
oi tuskan arpaa ankaraa!

Noin kerran kellon kieltä lyötiin,
löi setä säällä talvikuun.
Ja muistoks äidin juotiin, syötiin –
niin hellään jäi se muisteluun.

Puun kahden alla hautas laitaa
nyt orjanruusut kaunistaa.
Sun poikas tie on ollut kaitaa,
jos näölt’ oiskin avaraa.

Taas kerran kellon kieltä lyödään –
Jo sedäll’ olla rauha voi!
Mua muistain myöskö juodaan, syödään,
ja kello, kirkonkello soi?

Gustav Suitsin runon esittää näyttelijä Hugo Laur: www.jutupeatus.ee/kerkokell

Gustav Suits (1883–1956) on Viron kirjallisuuden 1900-luvun alkupuolen suurimpia nimiä, runoilija, Noor-Eesti -kirjallisuusryhmän perustaja ja johtaja, Tarton yliopiston kirjallisuuden professori jne. Suits tunnetaan vironkielisen runouden suurnimenä, mutta yksi hänen tunnetuimpia runojaan, Kerkokell, ei ole kirjoitettu viron kirjakielellä, vaan hänen kotiseutunsa Võnnun etelävirolaisella kielimuodolla.

Mats Traat

Mats Traat (1936–2022) on Viron kirjallisuuden tunnetuimpia nimiä aina 1960-luvulta 2000-luvulle saakka. Hän kirjoitti sekä lyriikkaa että proosaa sekä viron kirjakielellä että kotiseutunsa Tarton kielellä.

Mats Traatin tartonkielistä tuotantoa: Runoja, viisi kokoelmaa, Tarton kielellä:

Armastuse päiv, edimäne kogu luuletusi tartu murden, 1995

Kõllane õtak, tõne kogu luuletusi tartu murden, 2001

Ugandi igatsus, kolmass kogu luuletusi tartu murden, 2013

Taivatäis tsirke, nelläss luulekogu tartu keelen, 2020

Säidse äidset, viiess luulekogu tartu keelen, 2021

Mats Traat lukee itse omia tartonkielisiä runojaan:

helüait.ee/karl-pajusalu-akadeemiline-tartu-kiil

Kohdasta 18.17 alkaen.

Proosaa, pääosin Tarton kielellä:

12-osainen romaanisarja neljänä niteenä: Minge üles mägedele ja sen prologi Karukell, kurvameelsuse rohi, 1982–2010, yhteensä noin 3 500 sivua.

Myös seuraavissa Traatin teoksissa käytetään välillä tarton kieltä: Tants aurukatla ümber (1971), Kius-novelli (Mänguveski-kokoelmassa, 1972), Kohvioad (1974) ja Puud olid, puud olid hellad velled (1979).

Hannu Oittisen esittely Mats Traatin Vastsed Harala elulood -teoksesta Tuglas-seuran ELO-kulttuurilehdessä. LINKKI www.tuglas.fi/vastsed-harala-elulood

Nykykirjailijat

Valitettavasti nykykirjailijoiden tartonkielisistä runoista ei (vielä?) ole suomennoksia.

Urmas Karu

Lehekuutuul ja ritsikasirin. Murdelaule mullusest sajandist, 2007. Murrerunoutta.

ÕLLELAUL III

Tuia külä vahel tiira-taara.
Pää om suminan kui mesitaru.
Tervet ilma väl'lä iks ei naara,
tollest saa mia naarutagi aru.
Tervet ilma sülle iks ei kraba.
Kes tuu jõvvass kanda toda pahna.
Nuu, kel süli täis, ei ole vaba.
Nupust nihestunuva om kah na.
Elovanger viirdup perimäge.
Kae kuis kaikit kõdaride pildu.
Tahass nätä, kas miul jätkup väge
palutada säl'lä takast sildu.
Tolkne küla vahel, silma like.
Pään peäp palagaani mesitaru.
Ütest silmäst naara, tõsest ike
kuni pääst lät viimäne kui aru.

Rauno Alliksaar

Rauno Alliksaar (s. 1992) tunnetaan ennen kaikkea kääntäjänä, joka on kääntänyt kirjallisuutta erityisesti eteläslaavilaisista kielistä. Tarttolaisessa Värske Rõhk -ryhmässä/aikakauskirjassa toiminut Alliksaar tunnetaan myös kriitikkona. Hän on kirjoittanut myös tartonkielisiä runoja.

UGANDI AIG

Ole ma jälleki paon üte ränikivi seen.
Luuletajahääle kõnelava minuga.
Melle me kõik egä kõrd siiä jooseme
kui kerkokell lüümä nakka?
Karmani ommava tühjä, suu lämmit sõnno täis,
„Wastne Testament” sällän paunan.
Suu lämmit sõnno täis, käe sambladsen minevikun
ma lää ja mõtle, et kae kos, määnne imevikur.

Mia ole rikass miis,
mul om üits hame ja üits särk om kah.
(Ja konnegi om tõne hame viil,
selle et avvustusest ommi lõunepoolitsi
naabre vasta ole taa endäle ummelnu.)
Särk om rohkemb käeperi,
a hame om meeleperi.
Hame om kulunu nink mulkligane
ja konnegi om üits Arula miis,
kinkal kah üits säänne hame om,
inne palju illosamb.

Mu edevanemba olliva kah Otepää inemise.
Pallu rohkemb näist ei tiia,
a mõnikõrd nä nakkava minuga kõnelama
ku ma sõnnoga papre pääl tuld tii.
Selle et:
kõge paremb valgus om küll seo, mes ummogu esi tule
ja kõik hää nakass sääl, kon ärä kistunu ommava surmatule,
a ku tahat, et süämen ja engen viil edesi eläs su kiil
sis läitä esi tuu säuk, minka man lämmen ja valgen olla saat!

III

Suu lämme sõnno täis,
eng pailaga kaalan,
lää egäväst tiid piti,
seod ahtakset viirt piti,
ku om viil
kohe minnä.

Elläi Tuulepäälse

Salanimen taakse piiloutuu 1975 syntynyt Iti Tõnisson

Teokset:

Hüpe üle drakoni silma, Algernon-netijulkaisu, 2001. Lyhytproosaa.
Sissejutatuse maailmadesse, Algernon-netijulkaisu, 2002. Scifiproosaa.
Apelsiinikollane, Terra fantastica -kokoelma, 2004. Scifiproosaa,
Kuusi murrerunoa, Me kütken tähe poole kist -murrerunouden antologia, 2002
Travisarid-runokokoelma, 2004. Murre- ja scifirunoutta
Seitsemän sonettia, Akadeemia-aikakauskirja, 2008

Grix

Salanimen taakse piiloutuu Grigori Lotman, s. 1953. Kuuluisaan Lotman-sukuun kuuluva Grigori on kuvataiteilija, taideopettaja, mutta myös runoilija.

Grixin runojen kieli muistuttaa Tarton kieltä.

Teokset:

Lullag. Võluri Tagasitulek, 2010. Runoja.
Cax. Kondase keskus, 2014. Runoja

Internetissä

Tiivistetty katsaus viroksi Tarton murteesta. HUOM! mukana myös alueen kartta:

www.eki.ee/murded/kiiker/murded/T.html

Kirjailija Jaan Kaplinskin võron-tartonkielinen luento Ööülikoolissa Tartumaan kielestä vuonna 2007:

arhiiv.err.ee/audio/vaata/raadio-ooulikool-tartumaa-keel

Kirjallisuutta

Keem, Hella: Tartu murde tekstid. Eesti murded III. Keele ja Kirjanduse Instituut, 1970.

Keem, Hella: Tartumaa saja-aastaste jutud. Emakeele Selts, 1995.

Mäemets, Merike & Viljak, Silja: Rannu lugemik: murdetekstid. Rannu Maanaiste Selts "Laine", 2013.

Laanekask, Heli: Tartu ja tallinna keel 17. sajandi Liivimaal. Teoksessa Võro instituudi toimõndusõq 15, 2003.

Paatsi, Vello & Ojala, Uuno: Tartukeelne kirjasõna ja selle hääbumine 19. sajandi algusest Eesti Vabariigi loomiseni. Teoksessa Kohalik kirjandus: lõunaeesti vaateid – Kotusõkirändus: lõunõeesti kaehuisi, Tartu Ülikool, 2013.

Pajusalu, Karl: Die südestniche Schriftsprachen und ihr dialektaler Hintergrund, Teoksessa Ural-Altaische Jahrbücher 20, 2006.

Pajusalu, Karl 2000: Lõunaeesti murdeliigendusest. Teoksessa: Karl Pajusalu ja Jüvä Sullõv (toim.): Õdagumeresoomõ piirisüämeq. Keskused läänemeresoome piiridel. Võro Instituudi toimõndusõq 10, 2000.

Pajusalu, Karl: Tartu murre. Teoksessa K. Pajusalu, T. Hennoste, E. Niit, P. Päll, J. Viikberg. Eesti murded ja kohanimed. 3. tr. 2020.

Velsker, Mart: Lõunaeesti kirjandusloo kirjutamise võimalusi. Tartu Ülikool, 2014.

Velsker, Mart: Palanumäe lugu ja keele lugu. Keel ja Kirjandus, nr. 4, 2012.

Lukusuositus

Mats Traat: Viisi tanssia. Karisto, 1976. Suom. Martti Rauhala.

Mats Traat: Haralan elämäkertoja. NTAMO, 2016. Suom. Merja Aho ja Hannu Oittinen.

Tarton kieli eli (Etelä-)Tartumaan kieli

Nimi

Alue

Historia ja kieli

Tarton kielen eri murreryhmät

Tarton kielen tärkeimmät erikoispiirteet

Julkaisut

Tartonkielinen kaunokirjallisuus ja kirjailijat

Varhaiskausi

Proosa

Lyriikka

Nykykirjailijat

Internetissä

Kirjallisuutta

Lukusuositus

Nähtävyydet

Otepään kirkko

Urvasten kirkko

Kambjan kirkko