Kirjallisuus

Ensimmäiset saamenkieliset tekstit olivat hengellisiä. Niiden lisäksi ennen 1800-lukua saameksi julkaistiin vain yksittäisiä runoja. Ensimmäisen saamenkielisen kirjan julkaissut saamelainen oli Johan Turi (1854–1936). Hänen teoksensa Muittalus samid birra julkaistiin vuonna 1910 saamen- ja tanskankielisenä versiona. Teos on julkaistu suomeksi vuonna 1979 nimellä Kertomus saamelaisista.

Tunnetuin saamelaiskirjailija ja -taiteilija on Nils-Aslak Valkeapää (1943–2001), joka tunnetaan myös nimellä Áillohas. Valkeapää on ollut avainasemassa myös saamelaisen kulttuurin nousussa 1970-luvulla. Hän on ollut useita kertoja ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi ja voittikin palkinnon vuonna 1991 teoksellaan Beaivi, áhčážan (Aurinko, isäni).

Nils-Aslak Valkeapää (1943–2001) oli kansallisesti ja kansainvälisesti tunnetuimpia kulttuurinsa edistäjiä. Valkeapää tunnetaan erityisesti joiuistaan ja runoistaan. Valok. Antero Tenhunen.
Petter Morottaja (s. 1982) on inarinsaamelainen kirjailija, toimittaja ja opettaja, Hänen ensimmäinen kirjansa Suábi maainâs (1999) oli ensimmäinen inarinsaamen kielellä julkaistu fantasiakirja. Petter Morottaja toimii Inarinsaamen kielen seuran verkkolehden Kierâšin päätoimittajana ja opettaa inarinsaamea. Kuva: Quim Delacreu.
Utsjoen Tenojokilaaksosta kotoisin oleva Helga West (s. 1986) asuu Helsingissä ja työskentelee freelance-toimittajana. Hänen pohjoissaamenkielinen esikoisrunokokoelmansa Gádden muohttaga vielgadin (suom. Luulin lunta valkoiseksi) julkaistiin keväällä 2018. Kuva: Kaarin West.